Ensimmäisten Etiopia-päivien kuulumisia

Maanantaiaamuna muutaman tunnin yöunien jälkeen selviydyimme (rakkaiden ystäviemme avustuksella) lentokentälle ajoissa kello kuudeksi. Lufthansan kenttävirkailijan järjestämä aamujännitys herättikin sitten kunnolla. Virkailija totesi, ettei lentoihimme kuulu kuin yksi matkalaukku, mutta onneksi laukun pohjalta löytynyt paperi todisti kuitenkin toisin ja saimme kaikki pakaasit koneeseen. Lennot menivät tosi hyvin, Frankfurtin vaihdon lisäksi en ollutkaan huomannut varausvaiheessa, että lentoon kuuluu toinenkin välilasku.. Saudi-Arabiassa! Lennettiin Saharan ja Niilin yli tuonne astetta jännempään välilaskupaikkaan, ihan mahtavat maisemat! 

Addikseen laskeuduttuamme ja viisumi- ja muut maahantulohässäkät hoidettuamme  jännäsimme tulevatko matkalaukut perille ja ehtiikö joku nopealiikkeinen napata ne ennen meitä hihnalta, niin kävi edelliselläkin kerralla. Kaikki meni kuitenkin nappiin, ja epämääräisistä lahjoitustavaroista ja proteiinijauhoista huolimatta saimme kaikki laukut maahan ilman sen suurempaa hässäkkää.

Hurauttaessamme majoituspaikkaamme taksilla, mietin kuinka tutulta ja kotoisalta tänne tulo tuntuikaan. Hajut, äänet, ihmisten puheensorina, ladataksin ikkunan irtonainen veivi, hullun pelottava yövartija portilla aseineen.. It's Ethiopiatime.

Matkustuspäivä. Helsingistä Frankfurtin laboratoriotunnelin, Saharan autiomaan ja Saudi-Arabian kautta Addis Abebaan. Matkalla päikkäreiden välissä ehdin vähän katsella Sinkkiksiä, sekä Nelson Mandela -leffan. Aikamoinen kultuurien sekoitus, ei ihme että on vähän pää pyörällä.

Aamulla levottoman yön jälkeen (hämiksiä ja muita ällöjä ötököitä, itikoita, kuumuutta..) kiskoimme itsemme aamupalalle. Samassa pöydässä istuivat myös Etiopian vierailuaan lopettelevat Pattasten koulun retkeilijät. He olivat olleet Hosainan kuurojen koululla sekä tutustuneet Addikseen. Ihan huikeeta, että löytyy intoa ja halua järkätä tälläisiä reissuja, sekä tarpeeksi rohkeita opettajia ja oppilaita lähtemään! Aamiaisen jälkeen lähdettiin hoitamaan asioita, rahanvaihtohommien jälkeen suunnistimme taksikuskin avustuksella Etiopian Kuurojen liiton toimistolle, joka löytyi pikkukujalta, hökkelitalojen välistä. Tämän jälkeen nälkäkiukun uhatessa kiirehdimme syömään viime kerroilla suosikkipaikaksi nousseeseen Tivoliin, mitäs muutakaan kuin pitsaa. Reissun eka yleisen vessan kokemus oli aikas, hmmm.. Noh, käsidesi oli paikallaan sen jälkeen.

Oli tosi hauskaa huomata kuinka hyvin osattiin hoitaa asiat itse, tosin pientä backuppia haettiin Suomen tukijoukoilta. Aiemmilla reissuilla opitut muutamat lauseet amharaa sopiviin väleihin heitettynä vakuuttaa näköjään paikalliset siitä, että tiedämme mitä teemme, eikä meitä pahemmin yritetty huijatakaan ;) 

Eka päivä Addiksessa.

Tänä aamuna heräsimme taas epäinhimillisen aikaisin, viideltä. Aiemmin sovittu kyytimme Hosainaan ei onnistunutkaan, mutta onneksi sattumalta Mekonnen, etiopialainen vanha tuttavamme, oli ajelemassa juuri tänään Addiksesta Hosainaan, ja pääsimme hänen vauhdikkaassa kyydissään (reilut 200 km mutkaista ja rikkinäistä vuoristotietä neljään tuntiin on aikamoinen kilpa-ajo suoritus). Mekonnen työskentelee vaimonsa kanssa kuurojen lasten koulutuksen edistämisprojekteissa, esimerkiksi kouluttamalla pienten maaseutukylien koulujen opettajia viittomaan ja opettamaan kuuroja, sekä perustamalla kuurojen oppilaiden luokkia. 

Matkalla Hosainaan, sadekausi on värittänyt nurmikotkin vihreäksi :)

Kevyt lasti

Hosainan lähestyessä mua alkoi jännittää aivan hulluna! Vitsi miten hauskaa oli palata tänne, oppilaat tuli heti halaamaan ja tervehtimään. Pikku-Haymanot (hänestä varmasti juttua ja kuvia myöhemmin) oli kuulemma jo monta viikkoa kysellyt, että ihan oikeastikko me ollaan tulossa ja ei meinannut tänään malttaa lähteä Krisun viereltä mihinkään koko päivänä, piti vain kädestä kiinni :')

Tää päivä onkin mennyt siivotessa ja vähän sisustaessa uutta kotia. Asutaan yhden etiopialaisen miehen, Salomonin kanssa kämppiksinä, ja täällä ei ollut juuri mitään kun tultiin (perus poikamiesboksi) :D oon antanut mun naisellisen tatsin näkyä, täällä on nyt jopa pöytäliina ja matto! Onneksi ehdittiin loppupäivästä myös vähän heittelemään fresbeetä lasten kanssa, oli ehkä päivän paras hetki :)

Luuttu heilumaan!

Meidän kotiovi

Korista ja futista kuurojen koulun lasten kanssa

Kieltämättä myös ahdistaa vähän tää kaikki, joka puolella näkyy kurjuutta, likaa, puutetta ja köyhyyttä. Vaikka ihan hyvin tiesin, mitä on edessä, silti tällainen yhtäkkinen realitycheck tuntuu märältä rätiltä suoraan kasvoille. Mutta eiköhän tää tästä, kunhan pääsee laittamaan kädet saveen ja alottamaan ne hommat miksi tänne tultiin. Noh, kohta nukkumaan, ja aamulla uusin ajatuksin tuntisuunnitelmien kimppuun :)

♥ Minna

Lähtöfiiliksiä

Huhhuh! Pari minuuttia sitten hypättiin bussiin jättimäisen tavaravuoren kanssa. Meni pikkusen tiukille ehtiminen, mikä ei sinänsä yllätä meidän kohdalla. Eilen illalla tulin Barcelonasta kotiin, sen matkan laukut jäi kotiin edelleen purkamatta. Viikon matka opiskelukavereiden kanssa jätti jälkeensä sellasen väsymyksen, että hyvästä ajatuksesta huolimatta ei herättykään aamulla ihan niin aikasin kuin oli tarkoitus.

Raivokas pakkaaminen, survominen ja tunkeminen kävi päivän treenistä, sen verran hiki tuli. Lopulta kuitenkin suurin osa suunnitelluista matkatavaroista oli jotenkuten rinkkojen ja kassien sisäpuolella. Aivan järkyttävä määrä tavaraa, voi morjes! Helpottavaa on kuitenkin se, että takaisin tullaan vain yhden rinkan ja laukun kanssa, lähes kaikki nuo tavarat jää kuurojen koululle, tai muille niitä tarvitseville. Ihan mahtavaa, että niin monet tahot halusivat lahjoittaa tavaroita Etiopiaan viemisiksi. Ilveksen jalkapallojaosto ja Ilveksen junnupelaajien vanhemmat lähettivät valtavan kasan mm. pelipaitoja, sukkia ja kenkiä. Tevella lahjoitti ison kassillisen ja askartelutarvikkeita ja Sallan Martat olivat ahertaneet noin 200 kestoterveyssidettä, ihan älyttömän hienoa hyväntekeväisyystyötä! Ajan Lukko Tampereella lahjoitti kaivattuja lukkoja kuurojen koulun hyeena-aidan portteihin, jospa ne auttaisivat pitämään pedot koulun alueen ulkopuolella :)

Ilveksen jalkapallojaoston lahjoittamia vaatteita

Matka-apteekin sisältö, muutama puteli lähtee mukaan..

Tälläinen vuori niitä loppujen lopuksi tuli, huh!

Tällä hetkellä on tosi ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta on hauska lähteä ja päästä tekemään sitä mitä haluankin. Toisaalta kuitenkin harmittaa ihan hulluna lähteä, kaikki kaverit ja perhe jää Suomeen, ois niin kivaa viettää ihanaa Suomen kesää vaan täällä ja tehdä töitä josta saa palkkaa. Noh, tällä hetkellä oon vaan ehkä ihan yliväsynyt ja siksi lähtö tuntuu tosi raskaalta. Tiedän kyllä että, kunhan päästään perille niin oon taas tosi onnellinen et lähdettiin, ja loppujen lopuksi puolitoista kuukautta on aika lyhyt aika. 

Nyt pistän Eagle Eye Cherryn Save tonightin soimaan repeatilla kuulokkeista, tirautan pari lähtökyyneltä ja rupeen nukkumaan matkaunia, jospa sitten Helsingissä tuntuu jo paremmalta :)

 
♥ Minna

Niin paljon tehtävää, niin vähän aikaa

Tehtävälistoja, ostoslistoja, kouluhommalistoja... Viime päivinä olen huomannut, että olen näköjään tosi hyvä tekemään erilaisia listoja. Tälläkin hetkellä niitä löytyy puhelimesta, kalenterin välistä, näytön viereen liimatuilta tarralapuilta, yöpöydältä, oikeastaan vähän joka paikasta missä olen liikkunut. Valitettavasti en sitten kuitenkaan ole yhtä hyvä toteuttamaan noita jatkuvasti kasvavia listoja.

Friends-kurssiani varten minulla on periaatteessa kaikki opetusmateriaalit valmiina. Periaatteessa. Käytännössä kuitenkin vaaditaan soveltamista ja räätälöintiä, niin että loppujen lopuksi löydän itseni askartelemassa tunnekortteja kolmelta yöllä. Materiaali kun on suomeksi, tehty kuuleville, ja sovitettu tiettyyn tuntimäärään.

Tehtävänannot täytyy kääntää englanniksi ja tehtävät soveltaa kuuroille sopiviksi (esim. rentoutusharjoituksessa silmien sulkeminen saattaa vähän vaikeuttaa kommunikointia). Lisäksi minun täytyy poimia sisällöistä ne muutamat olennaisimmat asiat, jotka haluan ehdottomasti opettaa, jotta voin varmistaa, että ehdin opettaa edes nuo asiat. Afrikkalaisen letkeän elämänmenon mukaisesti tunteja pidetään kun ehditään, katsotaan päivä kerrallaan. Esimerkiksi futiskisat menevät kouluopetuksen edelle. Lopuista jutuista voin sitten tilanteen mukaan valita mitä vielä ehdimme, näitä ”varamateriaalejakin” täytyy siis tehdä mukaan ihan varmuuden vuoksi. Minun täytyy myös muokata matskut tiedostaen, että tuolla ei niin vain monistella ja oteta kopioita tehtävistä, enkä tietysti voi Suomestakaan ottaa älytöntä monistepinoa mukaan, muutenkin jo lentokilojen rajat paukkuvat.

Näiden Friends-kurssin materiaalien lisäksi olen koonnut kuurojen koulun tulevalle liikunnanopettajalle opetusmateriaalikansiota, josta löytyy erilaisia opetusideoita, materiaaleja, pelejä ja leikkejä. Myös nämä täytyy soveltaa kuuroille oppilaille sopiviksi. Naapurit varmaan pitävät meitä vähän vajaina, kun leikimme kuistilla kahdestaan ”Ketut ja revot” leikkiä, ja minä heiluttelen hulluna värikortteja ja käsiäni, kun koitan keksiä miten homma toimii puheetta.. Tämä soveltaminen onnistuu kuitenkin yllättävänkin helposti. Suurempi ongelma on se, etten ole mikään ihan maailman paras englannin kielessä, minulla menee muutaman sivun kirjoittamiseen melkein koko päivä ja jälkikäteen tekstejä lukiessani en välttämättä itsekään ymmärrä omia ohjeitani.. Lähipiirin kannattaakin tässä vaiheessa alkaa keksiä hyviä tekosyitä kieltäytyä oikolukemasta tuota kansiota, sillä sellainen nakki on pian jaossa! ;)

Muutamia opetusmatsku-askartelupajan tuotoksia

Yksi suurimmista hommista on ollut (tai olisi ollut, jos vain olisin saanut tehtyä) viittomien opettelu. Etiopiassa kuurot puhuvat amharan viittomilla, joiden opettelua varten saimme pienen oppikirjan viime reissulta. Jottei homma olisi liian helppoa, niin tämän lisäksi 5. luokasta lähtien opetus tapahtuu englannin kielellä (ihan kaikissa Etiopian kouluissa), kuurojen koululla luonnollisesti amerikan viittomilla. Näitä olemme koittaneet opiskella youtubesta löytyneiden opetusvideoiden kautta, mutta eihän se ole ollenkaan sama asia viittoa omalle peilikuvalleen tai toiselle yhtä osaamattomalle viittojalle, kuin harjoitella tätä uutta kieltä sitä äidinkielenään puhuvien kanssa. Viime reissulla opin joka päivä varmaan yli 20 viittomaa, joten luotan siihen, että käytännön työn ja arjen kautta nuo viittomat löytävät sitten tiensä myös mun käsiini.

Viittomakieli on siitä mahtavaa, että siinä ei tarvitse muistaa mitään ylivaikeita ja epäloogisia sanojen taivutuksia tai hienoja kielioppikuvioita, vaan loogiset viittomat kuvaavat yleensä tosi osuvasti niitä vastaavia sanoja. Monet viittomat voi ymmärtää hyvin, vaikkei varsinaisesti osaisikaan viittomakieltä. Vaikka opiskelen yliopistossa ja mun olettais tietävän kieliopistakin sitä ja tätä, varsinkin kun tulen niitäkin asioita opettamaan tulevaisuudessa, niin voin kertoa etten osaa ihan suoralta kädeltä nimetä esimerkiksi kaikkia suomen kielen sanaluokkia. Tosi noloa. Viittomakielen loogisuus ja mutkattomuus sopii siis mulle paremmin kuin hyvin!

Opetusmateriaalien tekemisen lisäksi on paljon muitakin käytännön hommia hoidettavana. Aiempien Etiopian reissujen ansiosta rokotukset ovat melkolailla kunnossa, ainoastaan lavantautirokote täytyy uusia ja malarialääkitystä miettiä. Lisäksi täytyy vielä muistaa mm. tehdä matkustusilmoitus ulkoministeriöön, soittaa varmaan sata ”lähdemme reissuun, haittaako jos maksamme laskut sieltä palattuamme vähän myöhässä” -puhelua, ladata puhelimeen musiikkia, koittaa etsiä viime hetken vuokralaista matkan ajalle, hoitaa kulkemiset Suomessa ja Etiopiassa ja sitten vielä pitäisi ehtiä kauppoja kiertelemään ja ostamaan kolmen post it -lapun verran tavaroita.. 

Kaikkien näiden matkavalmisteluiden lisäksi pitäisi vielä ehtiä hoitaa työt, viimeiset kouluhommat, normaalit arkihommat ja olisi tietysti mukavaa ehtiä nähdä ystäviä ja perhettäkin ennen puolentoista kuukauden eroa. Voisi luulla, että kaksi viikkoa olisi riittävä aika hoitaa kaikki nämä hommat, mutta ei.. Viikkoa ennen Etiopian reissua lähden vielä opeopiskelijoiden kanssa kurssimatkalle Barcelonaan! Sieltä palattuani ehdin nukkua Suomessa kaksi yötä ja sitten lähes samoilla vauhdeilla lennetäänkin jo Addis Abebaan. Noh, eipä ainakaan ehdi passi pölyttyä.. Ainiin, pitää muuten etsiä sekin.

 

♥ Minna

Ensiaskelia

Tästä sen pitäisi sitten lähteä, ensimmäisen blogitekstin. Valkoisen paperin syndrooma vain vaivaa.. Tuntuu, että pitäisi aloittaa jotenkin hienosti ja erityisesti, mutta yksikään järkevä lause ei löydä tietään pääkopasta näppäimistölle. Noh, käyhän se näinkin, jaarittelemalla kiertotietä ;)

Tämän blogin tarkoituksena on siis kuvata mun kokemuksiani vapaaehtoistyöstä Afrikan mantereelta. Toukokuussa 2014 heitän rinkan selkääni ja suuntaan kohti Etiopian vuoristoisia maisemia yhdessä mieheni Krisun kanssa. Reissaamme Etiopian pääkaupungin, Addis Abeban, kautta pitkin mutkaisia vuoristoteitä Lounais-Etiopiaan, Hosainaan. Reissumme tarkoituksena on työskennellä Hosainan kuurojen koululla heinäkuun ensimmäiseen viikkoon saakka. Päivittelen blogiin kokemuksia tuosta työrupeamasta aina kun vain paikallinen netti sen sallii (hyvin epämääräinen lupaus, voi tarkoittaa oikeastaan mitä vain päivittäisten kertomusten ja täyden nettihiljaisuuden väliltä ;)).

Mikäs sitten on kesän plääni?  

Vapaaehtoistyömme koostuu useista projekteista. Päähommanani pidän muutamille luokille lasten ja nuorten mielen hyvinvointia edistävää Friends-ohjelmaa. Olen käynyt kyseisen ohjelman koulutuksen Asemanlapset ry:n kautta syksyllä 2013 ja teen myös graduni ohjelmaan liittyen. Kurssin tavoitteena on hienosti sanottuna pyrkiä eheyttämään oppilaiden minäkuvaa ja auttaa heitä selviytymään vaikeassa asemassaan vammaisena lapsena kehitysmaassa. Käytännössä teemme harjoituksia, joiden avulla oppilaat oppivat tunnistamaan tunteitaan, löytämään hyviä asioita itsestään ja elämästään sekä selviytymään vaikeista tilanteista.

Kurssin ohella teemme "Ihana minä" -vihkoja, joihin keräämme kurssimateriaalia ja teemme joitakin tehtäviä. Lisäksi noihin vihkoihin tulee mm. kuvia oppilaista, tsemppilauseita ym. Tarkoituksena on, että huonoinakin päivinä oppilaat voivat löytää tuosta vihkosta voimia jaksaa, ja ehkäpä he huomaavat, kuinka loistotyyppejä ovatkaan, vaikka koko elämänsä ajan heidän itsetuntoaan on poljettu maahan.

Friends-kurssin lisäksi toinen tärkeä työni on "kouluttaa" erästä koulun entistä oppilasta liikunnanopettajaksi, jotta hän saa jäädä koululle töihin eikä hänen tarvitse palata takaisin kotiinsa, jossa asiat eivät ilmeisesti ole kovinkaan hyvin. 

Krisu on ammatiltaan medianomi, ja hänen kesän jobinsa liittyvätkin tuohon alaan. Krisu tekee kuurojen koululla Friends-kurssia tukevaa projektia valokuvauksen avulla, ja järjestää sitten Suomeen palattuamme näyttelyn noista kuvista. Näyttelyn tuotot lahjoitetaan lyhentämättömänä suoraan kuurojen koululle. Tämän valokuvausproggiksen lisäksi Krisulta on toivottu mm. mediakasvatusta oppilaille. Facebookia ei pääse enää nykyään mihinkään pakoon, ja tuo someilmiö on vallannut jalansijan myös Hosainan kuurojen koululta, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Oppilaat tarvitsevat kipeästi opastusta netin koukeroissa, sillä heillehän ei kukaan ole opettanut mitään koko asiasta, toisin kuin Suomessa, jossa jo esikoululaiset tietävät teoriassa kaiken netin vaaroista ja mahdollisuuksista..

Miten päädyimme juuri tänne?

Olen käynyt samaisessa paikassa aiemmin kaksi kertaa. Tammi-helmikuussa 2013 tein yhdessä 8 muun luokanopeopiskelijan kanssa Hosainan lähellä sijaitsevalla Maren kyläkoululla opettajan opintoihin kuuluvan opetusharjoittelun, ja tuolloin vietimme myös paljon aikaa kuurojen koululla. Vuoden 2014 alussa matkustimme jälleen takaisin Hosainaan, tällä kertaa 6 hengen opeopiskelijaporukalla. Matkalla suoritimme opintoihimme kuuluvat projektiopinnot perustamalla Maren kyläkoululle iltapäiväkerhon. Tälläkin reissulla vietin lähes joka päivä aikaa kuurojen koululla, ja kesän projektin kipinä syttyi ja suunnitelmat alkoivat kyteä mielessä. Hosainan kuurojen koulu on vaan jotenkin tosi erityinen paikka, toivottavasti osaan myöhemmissä kirjoituksissa avata sitä maailmaa, niin että sinäkin saat otteen ja pääset kokemaan edes pienen, pölyisen tuulahduksen siitä :)

Hosainan kuurojen koulusta

Hosainan kuurojen koululla (koulu löytyy muuten myös facebookista) on yhteensä yksitoista vuosiluokkaa eskareista lukiolaisiin. Oppilaat asuvat koululla, vähän niin kuin sisäoppilaitoksessa. Ekan kerran kun kävin tuolla koululla, niin ajattelin että terve! Pikkulapset elää asuntoloissa ilman vanhempiaan koko vuoden! Pikkunen haloo voisi nousta Suomessa, tai oikeastaan missä vaan länsimaassa. 

Tuolla kuitenkin tuo koulu on noiden lasten pelastus. Kaikki lapset eivät valitettavasti edelleenkään pääse kouluun, joten voitte vaan kuvitella, millaiset mahdollisuudet vammaisilla lapsilla on.. Kuurojen koululla nämä lapset saavat katon päänsä päälle, oikeasti ravintorikasta ruokaa (mikä ei myöskään ole itsestäänselvyys tuolla rutiköyhässä maassa), terveellistä ja turvallista kasvatusta, sekä ennen kaikkea yhteistä kieltä puhuvan perheen. 

Kouluun tulee joka vuosi lapsia, jotka eivät tiedä edes omaa nimeään, koska heillä ei ole ikinä ollut samaa kieltä puhuvaa perhettä. Osalla lapsista on ollut hyvä ja turvallinen lapsuudenkoti, muutamien onnekkaiden kotona jopa puhutaan viittomilla, tai ainakin joku perheenjäsenistä osaa viittoa. Liian usein kuitenkin kuuro lapsi on jätetty yhteisön ulkopuolelle, piilotettu majan nurkkaan, tai jopa yritetty tappaa. Etiopiassa uskotaan edelleen, että vammainen lapsi on seurausta vanhempien synneistä, mikä tekee tästä lapsesta suuren häpeänaiheen. 

Yhteisen kielen puute yhdistettynä tällaiseen asemaan yhteisössä vaatii aikamoista selviytymistaistelua, ja ennen kouluun tuloa kommunikointi onkin hoitunut usein nyrkeillä. Kuurojen koululla sanotaan usein, että eskarissa "nyrkit avautuvat viittomaan", ei voisi osuvammin sanoa. Monet kuurot lapset käyvät vasta koulussa ensimmäiset keskustelunsa toisen ihmisen kanssa, ja kouluunhan ei tosiaan tulla välttämättä heti 6-7 vuotiaana kuten Suomessa, vaan eskarissa saattaa olla esim. 11-vuotiaitakin. Vaikeaa edes kuvitella miltä tuntuisi, jos vasta 11-vuotiaana olisi ollut ensimmäisen kerran mahdollisuus keskustella jonkun kanssa.. Ja kaikesta huolimatta, tai ehkä sen ansiosta, en ole ehkä koskaan tavannut niin elämäniloisia lapsia kuin tällä koululla. He ovat varmasti kohdanneet elämässään enemmän kurjuutta ja julmuutta kuin moni muu lapsi, ja silti heillä on jotain, mitä monilla muilla lapsilla ei ole; aivan erityinen tapa suhtautua siihen, miten maailma heitä kohtelee. 

Kuurojen koulun eskariluokka tammikuussa 2014

Elämänohje kuurojen koulun seinässä

Tulipas aikamoinen maraton-faktapläjäys, mutta ajattelin että taustojen avaaminen on näin alkuun ihan paikallaan. Nytpä tiedät mistä on kysymys, ainakin noin päällisin puolin :) 

Kaksi viikkoa reissuun lähtöön! Matkakuume alkaa kohota, mutta pieni stressi-tuskanhiki helmeilee otsalla.. Vielä on niin paljon tehtävää, ostettavaa, hoidettavaa ja pakattavaa, aika loppuu ihan kesken! Miten sitä ei vaan koskaan osaa tehdä mitään ajoissa, ikinä. Noh, täytyy vaan koittaa katsoa tätä kaaosta afrikka-lasien läpi; kaikki kyllä hoituu, ennemmin tai myöhemmin, ja jos ei hoidu, niin väliäkös sillä. Kaikki kuitenkin järjestyy :)

Nyt on peli avattu, tästä se lähtee!

♥ Minna