Fiilistelyä

Loppuviikosta pääsin pitämään ekat tunnit myös pojille. Pojat olivat yllättävästi jotenkin paljon vakavampia kuin tytöt. Siinä missä tytöt kikattivat ja juttelivat paljon, pojat miettivät tehtäviä ihan totisina itsekseen. Onneksi perjantain tunnin aihe sai pojatkin vapautumaan, puhuttiin nimittäin tunteista ja yksi tehtävä oli näytellä erilaisia tunteita. Vitsi mitä naamanvääntelyn Etiopian mestareita tästä luokasta löytyy! Naurettiin ihan vedet silmissä, harmi ettei kuvamateriaalia löydy kun muutamista :D

Pojat keskittyy tosissaan.

Arvaa mikä tunne? :D

Etiopialainen letkeä elämänmeno on kyllä rentouttavaa, jos sen mukaan vaan heittäytyy. Silti olen huomannut suomalaisen kurin ja järjestyksen hyvät puolet, vaikken Suomessa olekaan sieltä tiukan järjestyksen puolueesta. Esimerkiksi mun tunneilla mulla on tulkkina koulun ope n. 40 minuuttia, ja kaikki tietää sen kyllä. Noh, perjantain tunnille oppilaat tuli puoli tuntia myöhässä, koska yks työntekijä oli vaan ottanut ne avuksi johonkin projektiinsa kantamaan puita, eikä esim. voinut odottaa sitä 40 minuuttia, jonka jälkeen oppilaat olis ollut ihan vapaita. Ja täällä työt ei siis tosiaan etene minuuttiaikataululla, vaan esim. kuuden tunnin työajasta töitä tehdään ihan murto-osa, loppuaika vaihdetaan kuulumisia tai katsellaan kun yksi tekee töitä, eli tää puiden kanto olis todella voinut odottaa hetken. Sanoinkin työntekijälle aika tiukasti asiasta, koska nyt mulle jäi vaan 10 minuuttia arvokasta tulkkiaikaa koko tunnille.. Onneksi sen päivän tulkki kuitenkin pystyi olemaan vähän pidempään niin saatiin hommat tehtyä. Se on kyllä sit taas yksi hyvä asia täällä, kaikki aina kuitenkin järjestyy, vaikkei yleensä alkuperäisen suunnitelman mukaan. Tuota lausetta "kaikki järjestyy" vastaakin amharan kielessä yksi sana, "chikkerielle" (lausutaan noin, kirjoituksesta en tiedä kun täällä on käytössä arabian aakkosia muistuttavat fidelit, eli ihme kiemurat, joista ei ota mitään tolkkua), jota kuulee lähes joka keskustelussa vähintään pari kertaa. 

Etiopialaisesta työmoraalista kertoo osittain myös se, että koulun nykyinen liikunnan ope ei vaan jostain syystä ilmestynyt tunneilleen torstaina tai perjantaina. Toki siis löytyy ahkeriakin etiopialaisia työntekijöitä, tää liikunnan ope on vaan sieltä superlaiskojen päästä. Perjantaina piti siis olla ihan pienten oppilaiden liikkatunti, ja kun menin paikalle seuraamaan tuntia, lapset härväsi siellä jotain ihan omaa, tappeli ja teki muutenkin kiellettyjä juttuja. Painelin pikamarssia opehuoneeseen ja annoin kuulua, että tollanen touhu ei vetele. Palopuheen lopuksi sanoin kylläkin, että eihän se niiden paikalla olevien opettajien vika ole, vaan nimen omaan tän yhden puuttuvan. Yksi enkun ope lähti sitten mun kanssa pitämään tuntia loppuun, leikittiin kaikkia erilaisia hippoja, piilosta, tervapataa, peiliä ja sitten joitain niiden omia leikkejä. Oli ihan hullun hauskaa, arvokas ja aikuismainen enkun opekin innostui juoksemaan ja konttaamaan kentällä lasten ja mun kanssa :D Illalla oli niin kipeet lihakset, että tuntui kun ois jääny norsulauman tallomaksi. Ihan tehokas tunti siis myöskin, vaikka "vaan leikittiin".

Tuotiin tänne tuliaisiksi mm. muutama Uno-korttipakka, yks poikien asuntolaan ja toinen tytöille. Sunnuntaina oli eka sadepäivä yli viikkoon, ja pelattiin sit poikien kanssa Unoa, monta tuntia vierähti ihan huomaamatta. Näiden kanssa pitää vaan muistaa, ettei vahingossakaan näytä korttejaan kenellekään kuka on vaikka vaan katsomassa, koska ne heti viittoo toisilleen meidän kortit, eikä me tietysti älytä, kun muutenkin kädet viuhuu ilmassa koko ajan. Toisaalta nää usein itse paljastaa omat hyvät korttinsa, koska kun kädessä on sopivat kortit, moni alkaa pitämään sellasta innostuksen yninää/ääntelyä, mitä ne ei tietty ite kuule, mut me kuullaan :D

Pelimiehet ja -naiset

On tosi jännä, et vaikka luulisi, että täällä on aina ihan hiljasta kun täällä asuu vaan kuuroja, niin oikeasti tääl on usein aika kova meteli. Oppilaat esimerkiksi kolistelee tavaroita ja kirskuttaa rautaisia tuoleja betonilattiaa vasten ihan vaan huomaamattaan aika kovaakin, koska ne ei itse kuule kuinka paha ääni siitä syntyy. Moni myös pitää viittoessaan jonkinlaista ääntä; muminaa, äänteitä, ininää, ähinää, alkuääntä, ym. ja siitä äänestä tunnistaa näkemättäkin kuka juttelee. Yksi parhaista jutuista täällä on kuulla oppilaiden nauravan. Näiden oppilaiden nauru on jotenkin ihan mahtavaa. Koska he eivät voi kuulla naurua, he eivät myöskään naura sosiaalisista syistä, siksi että jossain tilanteessa kuuluu nauraa, vaan näiden nauru on jotenkin niin aitoa, se tulee sydämen ja vatsan pohjasta saakka ihan hallitsemattomasti. Vaikkei sitä hauskaa juttua ymmärtäiskään, niin jo pelkästään näiden naurun kuuleminen alkaa naurattaa itseäänkin ihan hulluna :D

Lyhyt video Uno-pelin jännittävistä loppuhetkistä, lapset ei tosiaan ole hiljaisia. 
Pienin pelaaja voitti kaikki, mistä syntyikin pikku hässäkkä :D

Krisukin pääsi todelliseen testiin, nimittäin ajamaan autoa täällä! Onneks Hosainan liikenne on kuiteski pikkusen iisimpää kun linkissä näkyvä Addiksen liikenne, eikä ajokilometrejäkään kertynyt ihan huimasti :D

Saatiin seuraa kotipihalle.

Krisun tekemä aamupala vs. mun tekemä.. Ei varmaan tarvii sanoa kumpi meillä kokkaa.

 

Majanrakennusta

Jos voisin niin tän pikkugängstan Suomeen toisin ♥

♥ Minna